Erkkitapio Siiroinen oli Riihimäen Lasin tuotteliaimpia suunnittelijoita 1960- ja 1970-luvun vaihteessa. Hänen suunnittelemansa esineet kävivät hyvin kaupaksi ja uutuudet noteerattiin lehdistössä ja alan julkaisuissa, jopa kansainvälisesti. Silti Siiroinen valitettavan usein unohdetaan, kun luetellaan Suomen merkittävimpiä sodanjälkeisiä lasisuunnittelijoita.Tärkein syy tähän lienee, että Riihimäen Lasin lopettaessa puhalletun lasituotannon 1976 työt loppuivat kuin seinään ja yhtiön nuorimpiin kuuluvan suunnittelijan – Siironen oli 32-vuotias – ura katkesi kesken parhaan nousukiidon. Hyvässä vauhdissa ollut työ jäi kesken. Osasyynä on myös Siiroisen profiloituminen erityisesti käyttölasin suunnittelijaksi. Se on usein vaativampaa työtä kuin taidelasin teko, mutta vähemmän arvostettua, niin syntyaikanaan kuin nykyään keräilijöiden näkökulmasta. Sitten ovat henkilökohtaiset syyt. Siiroisen elämäntapa oli levoton ja hän kuoli nuorena, vähän yli viisikymppisenä. Jos hän olisi elänyt pidempään ja löytänyt vakaamman suunnittelijanuran Riihimäen Lasin lopetettua, hän olisi varmasti ehtinyt kokea arvostuksen nousun jo aiemmin.Silti Siiroisen lasiuraa voidaan pitää poikkeuksellisen merkittävänä. Paitsi 12 vuoden uraa Riihimäen Lasissa (joista ensimmäiset vuoden taideteollisten opintojen ohessa), Siiroinen ehti sen jälkeen suunnitella Riihimäen Kotilasille sarjan automaattikoneilla valmistettavia lasistoja sekä Studiolasille sarjan vapaasti puhallettavia esineitä. Näiden lisäksi Siiroinen on renessanssineron tavoin tarvittaessa tehnyt mm. huonekalu-, sisustus- ja arkkitehtisuunnitelmia, maalannut muotokuvia sekä säveltänyt musiikin kahteen lyhytelokuvaan. Hän toimi myös pitkään innostavana muotoilualan pedagogina ja päivitti itse omaa osaamistaan lisäopinnoilla.Tämän näyttelyn ja näyttelyluettelon tarkoituksena on valottaa Siiroisen suunnittelijanuraa mahdollisimman monipuolisesti. Tekstin liitteenä on paitsi Riihimäen Lasin ja Kotilasin esineluettelot, myös luettelo SIiroisen Studiolasille suunnittelemista esineistä.
Läs mer om Erkkitapio Siiroinen
Hitta Erkkitapio Siiroinen även hos: